Kevytyrittäjän matkakuluja (kilometrikorvaus, päiväraha, ateriakorvaus) voidaan verottajan ohjeen mukaan korvata verovapaasti, jos niistä on sovittu toimeksiantajan kanssa.
Verottaja edellyttää matkalaskua (lomakkeet löytyvät täältä) kilometrikorvausten, ateriakorvausten ja päivärahojen verovapaalle maksamiselle. Täytä lomake ja lähetä se meille laskumääräyksen yhteydessä.
Matkalasku pitää täyttää huolellisesti ja todenmukaisesti jo lähtökohtaisesti.
Lisäksi verottajalla on pääsy Trafin tietokantaan ja tarkistaa ilmoittamiasi tietoja (mm. kertyneet kilometrit ja kenen käytössä ajoneuvo on). Mikäli ilmenee, että tiedot eivät pidä paikkansa niin maksettavaksesi tulee lisävero + veronkorotus + viivästyskorko.
Matkakulut on voitu sopia
a) Maksettaviksi palkkion lisäksi, jolloin ne laskutetaan asiakkaalta.
b) Osana työstä sovittua kokonaiskorvausta, eli ”leivottuna hintaan”. Tällöinkin matkakulujen pitää olla laskulla eriteltynä lisätietona.
Miten toimin käytännössä?
Aloita täyttämällä matkalasku. Tuolloin tiedät, paljonko matkakuluja on laskutettavalta ajalta kertynyt.
a) Matkakulut laskutetaan asiakkaalta
Täytä ensin laskulle tehdyt työt
Lisää tämän jälkeen matkakulut omille riveilleen aiheittain eriteltynä, (esim. 100km ja 5 ateriaa):
- Kuvaus: Kilometrikorvaus, Määrä: 100, Yksikkö: km, A-hinta ilman ALV: 0,57
- Kuvaus: Ateriakorvaus Määrä: 5, Yksikkö: kpl, A-hinta ilman ALV: 12,75
Yllä olevassa esimerkissä on käytetty verottajan vuoden 2024 hyväksymiä korvausmääriä. Muun suuruisista korvauksista voit sopia asiakkaasi kanssa. Mikäli asiakas maksaa suurempia korvauksia, niin verottajan hyväksymien korvausmäärien ylittyvästä osasta muodostuu sinulle palkkatuloa.
b) Matkakuluja ei laskuteta asiakkaalta vaan ne on sovittu sisältyvän hintaan:
Täytä ensin laskulle tehdyt työt
Siirry kohtaan 4. Lisätiedot ja lähetys
Ilmoita viimeisessä kohdassa Matkaerittely laskulle matkakulut aiheittain eriteltynä, (esim. 100km ja 5 ateriaa):
Loppusumma sisältää matkakuluja:
Kilometrikorvaus 100km x 0,57
Ateriakorvaus 5kpl x 12,75
Siten ne tulevat laskulle asiakkaallesi tiedoksi eivätkä vaikuta loppusummaan.
Ellei matkakustannusten korvauksesta ole sovittu asiakkaan kanssa voit hakea vähennystä henkilökohtaisessa verotuksessasi. Pidä ajopäiväkirjaa tms. tallaisista matkoista, jotta pystyt tekemään verottajalle ilmoituksen. Sinun ei tarvitse toimittaa ajopäiväkirjaa meille.
Huomaathan, että kodin ja varsinaisen työpaikan välisistä matkoista ei myöskään voida maksaa verottomia km-korvauksia. Muista hakea näistä vähennystä henkilökohtaisessa verotuksessasi.
Verottomien korvausten maksamisessa noudatetaan aina kulloinkin voimassaolevia verottajan yleisiä ohjeita.